sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Halloween 2016 + k18 drinkkivinkit juhliin

Järjestettiin mun ystävän kanssa yhteiset halloween juhlat tän viikon perjantaina ja sain samalla napattua myös teille kuvamatskua illasta! Juhlat järjestettiin Mimin kerhohuoneella, johon me tehtiin halloween koristelut lattiasta kattoon ja panostettiin ihan kunnolla myös tarjoiluihin. 

Ilta oli erittäin onnistunut ja vaikka lauantai aamuna olo ei ollut mitä hehkein, oli kumminkin ihan mahtava ilta takana meidän tyttöporukalla, enkä muista milloin mulla olis ollut viimeksi näin hauskaa :) 


Tarjolla meillä oli erilaisten drinkkitarpeiden lisäksi Jägermeister shotteja, Jägermester minikakkuja, halloween tikkareita, karkkeja, sipsiä ja muuta perus naposteltavaa. Shotteina meillä oli Jekun omat koeputket, sekä testissä myös apteekista ostetut ruiskut teemaan sopivasti.

JÄGERMEISTER HERKKUKAKUT:

Pohja: sokeria, munia, leivinjauhe, vaniljasokeria, 
Jägermaister, perunajauho, vehnäjauho 

Keskelle: hyytelöön liivatelehtiä vettä sokeria Jägermaisteria

Päälle: kermavaahtoa mascarponea vaniljasokeria ja sokeria

ROOT 56 drinkki:

5 cl / z Jägermeister 
Ginger beer 
Kurkkuviipale
Lime

JÄGERMEISTER AFTER DARK drinkki:

1.5 cl tummaa suklaaliköriä (esim. Mozart Black) 
2-3 cl  Jägermeisteria


Meidän "baaritiskillä" oli erilaisia juomavaihtoehtoja ihan New Amsterdam vodkasta mietoihin juomiin. Juomien vähentyessä myös tunnelma alkoi olla katossa ja kerhohuoneelta suuntasimme Helsingin keskustaan Capitaliin, jossa halloween teemabileet jatkuivat isommissa puitteissa.


Kiitos vielä kaikille ihanille tytöille huipusta illasta ja ens kerralla juhlistetaankin sit varmaan jo pikkujouluja :) Olisi kans kiva kuulla miten teidän halloween meni ja miksi sä pukeuduit ♥

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nää sovellukset tarviit sun elämään!

Moikka ihanat! Tänään mä teen teidän elämästä vähän helpompaa ja esittelen kaksi ihan super kätevää sovellusta, jotka ovat olleet mulla itsellä kovassa käytössä koko syksyn. Mietin ensin, että olisin tehnyt aiheesta kokonaisen videon, mutta ehkä myös tätä kautta saadaan info eteenpäin :)

Kumpikin sovelluksista on ollut ainakin mun läheisille, joille oon näitä hehkuttanut ihan uusi juttu, joten toivottavasti myös te löydätte kaksi uutta huippua sovellusta! Jos joku on jo käyttänyt näitä, olisi kiva kuulla teidän kokemuksista!

PELASTA OSTAMATTOMAT RUOAT


ResQ on sovellus, joka toimii hyvin samaan tapaan kuin kaikille varmasti tuttu Wolt. Erona tähän on se, että sovellus näyttää ainoastaan ruoat, joille ei ole löytynyt vielä ostajaa. (Esimerkiksi aamupalalta jääneet leivät ja salaatit, lounasbuffetin herkut tai ennen sulkemisaikaa vikat ilmoitukset ruoista, jotka muuten menevät roskiin.) Kyseessä on kumminkin ihan samaa tuoretta ruokaa, mitä tilataan esimerkiksi Woltista, mutta ainoastaan parin euron hinnalla.


Sovelluksessa kannattaa pitää ilmoituset päällä, jotta saat aina ilmoituksen uusista edullisista annoksista, sillä nopeat syö hitaat. Toinen ero Wolttiin tässä on se, ettei sovelluksella ole kotiinkuljetusta. Tää on kumminkin ihan pieni miinus ja täysin ymmärrettävää, jos olet tilaamassa esim 5 euron sushilajitelmaa tai 4 euron pastan.



KAMPAAJALLE VAIKKA JO TÄNÄÄN


Timma on palvelu, joka helpottaa jokaisen arkea kauneudenhoitoon liittyvien asioiden saralla. Sovelluksen kautta voit hakea niin kampaaja, hieronta, kosmetologi, kynsi tai ripsiajat lähialueeltasi ja se näyttää kaikki lähellä olevat paikat, vapaat ajat sekä hinnat sinulle. Näin voit verrata hintoja, selailla esimerkkikuvia ja varata vaikka jo samalle päivälle itsellesi sopivan ajan ja välttyä näin odotukselta.


Itse olen käyttänyt tätä ripsihuoltoon, kynsihuoltoon ja hierontaan. Joka kerta varatessa aikaa sain sopivan ajan jo seuraavalle aamulle omaan budjettiin ja sijaintiin sopivasti. Iso plussa sovellukselle myös siitä, että se toimii ympäri Suomea. Nyt esimerkiksi kun menen Ouluun ja mun kynsi irtoaa ja haluun nopeesti huoltoon samana päivänä, voin tsekata ajan ja lähimmän paikan kätevästi Timman kautta sielläkin suunnalla Suomea :)


Voit myös jakaa oman Timma koodisi ja näin ansaita 10€ rahaa tilillesi. Jos joku haluaa kokeilla mun koodilla "DERYA" saat 10€ rahaa heti alkuun tilillesi.

Kertokaa ihmeessä mitä tykkäsitte postauksesta ja jos aijotte kokeilla jompaa kumpaa sovelluksista :) Olis kans kiva kuulla teidän lempparisovelluksia ja ehkä myös sellaisia sovelluksia, mitkä eivät ole vielä niin isossa suosiossa!

Lokakuun suosikit

Pitkästä aikaa luvassa olis kuukauden suosikit - postaus ja kuten aina oon tehnyt nää lähinnä kosmetiikka ja meikkituotteista. Näitä tän tyylisiä juttuja toivotaan aina niin paljon, joten tässä tulee siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla :) Lisään kuvien alle pienet infot tuotteista ja mistä oon ne ostanut. Jos tulee muuta kysyttävää tutoteista tai nettikaupoista, vastailen mielellään kommenttiboksissa kysymyksiin!

NYX LIP LINGERIET

Nää ihanuudet on mun tän kuun ehdoton lemppari. Oon pitkään metsästänyt näitä kaikkia sävyjä, sillä aluksi ne loppuunmyytiin heti Sokokselta ja Anttilasta. Nyt kun Anttilaa ei enää ole, on tosi hankalaa saada kaikkia suosikkisävyjä ostettua. Tilasin nää kaikki omani Pretty.fistä josta löytyy koko valikoima, sekä myös uudet Lid Lingerie- tuotteet, joista muuten lisää tulossa pian ;)

KYSHADOW PALETTI


Kylie Cosmeticsin Kyshadow paletti ruskeissa sävyissä on myös yks ehdottomista suosikeista ja sen jälkeen kun sain omani postissa en oo oikeestaan edes käyttänyt muita luomiväripaletteja. Nää on ihan täydelliset sävyt syksyyn ja sopii hyvin varsinkin ruskeiden silmien ja piirteiden kanssa. Värit ovat todella pigmenttisiä ja vaikka paletti oli paljon odottamaani pienempi, tää oli juuri yhtä hyvä kuin arvelinkin!

SEKALAISET


Gerad Cosmetics Slay all day setting spray
- e.l.fin väritön viimeistelypuuteri
Glominerals kulmageeli (clear)

ORIFLAME KASVOJENHOITOON 


Oriflame oli mulle entuudestaan tuttu merkki, mutta en oo ikinä aijemmin omistanut yhtään kyseisen merkin tuotetta. Nyt sain kumminkin testaukseen kasvojen puhdistukseen ja hoitoon tarkoitettuja tuotteita ja oon tykännyt ihan hurjasti. Näissä tykkään erityisesti tosi yksinkertaisesta lookista, koostumuksesta ja miedosta miellyttävästä tuoksusta.

POHJUSTUS + KASVOT


Tässä kuussa testailin myös kahta uutta primeriä, toista Milanilta ja toista Maxfactorilta. Uutena meikkivoiteena testiin pääsi Milanin puteli, josta olinkin jo kuullut valmiiksi paljon positiivista. Meikkivoide on siis vedenkestävä ja se antaa tosi luonnollisen mutta peittävän lopputuloksen.

MUUT IHANUUDET


Vikana muttei vähimpänä bareMineralssin kaksi tuotetta, eli vahva mineraalipohjainen tehohoito kasvoille ja ylellinen silmänympärysvoide herkälle silmänympärysiholle. Mulla on tosi herkät silmät ja oon aina ollut tosi tarkka näitten rasvojen kanssa. JOIK oli mulle taas merkkinä täysin uusi, mutta oon ihastunut tähän sävyttävään ja kirkkautta antavaan vartaloöljyyn. Nää JOIKin tuotteet on myös aivan ihanan tuoksuisia ja sopii nille, joita ei haittaa tuotteen voimakas tuoksu.

Tällaisia lemppareita tälläkertaa :) Löytyykö teiltä samoja suosikkeja tai tuliko jostain tuotteesta sellainen fiilis, että pakko kokeilla? Olis kans kiva kuulla teidän lemppareita ja suosituksia!

// Studiokuvaukset voitti satumaassa89@gmail.com ! Onneksi olkoon <3 suhun otetaan pian spostilla yhteyttä :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Urheilu ja liikunta Q&A

Vihdoin sain yhden mun blogihistorian eniten toivotuista videoista valmiiksi, eli multa on toivottu niin kauan kuin vain jaksan muistaa urheiluun ja liikuntaan liittyvviä postauksia. Toteutin tän videon muodossa ja vastailen videolla teidän laittamiin kysymyksiin, esittelen mun treeniivaatteita ja Fitnesstukun ostoksia!

Video on toteutettu yhteistyössä Cuponationin kanssa ja lisää heidän alennuskoodeista pääset tutkailemaan täältä.


Toivottavasti pidit videosta ja tosiaan muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä voi laittaa joko tänne blogiin tai Youtubevideon alle :) Muista myös käydä tilaamassa mun Youtube- kanava tästä jos et oo vielä kerennyt, uusia videoita ilmestyy joka viikko 

// Mun Instagramissa on käynnissä arvonta, jossa yksi onnekas voittaa NYXin meikkipaketin teemana halloween (arvo 150€) Kilpailuun pääset tästä

Voita studiokuvaukset!

Sain ihan mahtavan mahdollisuuden järjestää teille kilpailun, jossa yksi onnekas voittaa itselleen ja ystävälleen yhteiset studiokuvaukset! Ei haittaa, jos edellistä kokemusta ei kuvauksista ole, tarkoitus on ottaa kuvia oman tarpeen mukaan esimerkiksi omaan blogiin, someen, muistoksi tai miksei vaikka cvseen tai mummolle joululahjaksi ;)

Esimerkkejä Olivier Beaslasin kuvista tässä alhaalla ja voin kokemuksesta sanoa, ettei kyllä tarvitse jännittää yhtään :) Paikka oli todella siisti, Olivier erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen ja mulle jäi itselle kuvauksista tosi hyvä fiilis!


 Kilpailun ohjeet ovat yksinkertaiset:

1. Käy tykkäämässä Olivier Béaslas Photography - sivusta Facebookissa tästä.

2. Kommentoi alle sähköpostiosoitteesi, jotta saamme voittajaan yhteyden.

Kilpailu alkaa tänään 19.10 ja päättyy 25.10.2016 :) Onnea kaikille kilpailuun♥ 

tiistai 18. lokakuuta 2016

Viisi helppoa ja edullista halloween lookkia

Heippa ihanat! Halloween on mun yks lempparipäivistä voudessa ja kauhufanina rakastan myös juhlia sitä. Joka vuosi on kumminkin sama ongelma, eli miksi pukeutua halloweenina? Mä kokosin videolle viisi teemaan sopivaa lookkia, jotka ei ehkä ole siitä pelottavimmasta päästä, mutta ovat helppo tehdä ja jokaisen kukkarolle sopivat.


Mikä lookeista oli sun lemppari? Miksi sä aijot pukeutua halloweeninä? Muista myös käydä tilaamassa mun Youtube- kanava tästä jos et oo vielä kerennyt, uusia videoita ilmestyy joka viikko 

// Mun Instagramissa on käynnissä arvonta, jossa yksi onnekas voittaa NYXin meikkipaketin teemana halloween (arvo 150€) Kilpailuun pääset tästä

torstai 13. lokakuuta 2016

Voita liput I love me - messuille!

Kävin pitkästä aikaa hemmottelemassa itseäni Kauneuskeskus Kristallissa ja hoito jossa kävin, oli Calluspeeling Jalkahoito. Tää oli myös mulle ihan uusi tuttavuus, joten ajattelin että myös teitä voisi kiinnostaa kuulla tästä lisää!

Kauneuskeskus Kristalli sijaitsee ihan Helsingin keskustassa ja paikka oli tosi kodikas, sekä myös henkilökunta oli todella ystävällistä ja ammattitaitoista väkeä. Huone jossa olin, oli sisustettu ihanasti valkoisella ja turkoosilla ja rentouttavan tunnelman sai aikaan kynttilät ja taustamusiikki!


Kauniit, hyvinhoidetut jalat eivät ole itsestäänselvyys, vaan jaloista täytyy pitää huolta.Varsinkin kesän jäljiltä mun jalat olivat menneet aika huonoon kuntoon. Calluspeeling on tehokas, nopea ja hellävarainen viiden vaiheen jalkahoito, joka poistaa sarveistumat, kovettumat ja värjäytymät jalkapohjista vain 30 minuutissa.


Calluspeeling hoidossa kovettumat poistetaan AHA-happoja sisältävien hoitoliuskojen vaikutusajan jälkeen erityislastalla ja -raspilla. Hoidon tulos on nähtävissä heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen, jalkapohjat ovat täydellisen pehmeät ja hyväkuntoiset. Mun jalat tuntuivat ihan uusilta jaloilta ja kaiken kruunasi ihana jalkahieronta ja geelilakkaus.


Koko hoidosta jäi kaikin puolin ihana rento ja hyvä fiilis! Innostuin niin paljon kyseisestä paikasta, että kerkesin tutustua jo muuhunkin tarjontaan heidän sivuillaan. Jos siis laadukkaat hoidot kiinnostaa ja asut pk- seudulla, suosittelen kokeilemaan :)


Myös Kauneuskeskus Kristalli on mukana I love me - messuilla ja he tekevät ilmaisia mineraalimeikkejä, sekä pikakasvohoitoja Ekopharma luonnonkosmetiikalla jossa kartoitetaan ihon kunto ja etsitään sopivat tuotteet, hinta 20€ koko viikonlopun ajan kiinnostuneille. Myös mut voi bongata Kauneuskeskus Kristallin pisteeltä :)

VOITA LIPUT I LOVE ME MESSUILLE X3

1. Kirjoita kommenttiboksiin yksi postaustoive syksylle ja kauanko olet lukenut blogiani

2. Muista lisätä mukaan sähköpostiosoitteesi


3. Voit myös tuplata mahdollisuudet voittoon tilaamalla mun Youtube - kanavan tästä, tai olet jo tilannut sen aikaisemmin :)


Kilpailu alkaa tänään 13.10. ja päättyy 17.10 ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti :) Onnea kaikille kisaan

ATM lempparimekot

Oonkin kertonut teille lähiaikoina paljon SPOT-A-SHOPista ja mun uusimmalla videolla esittelin myös kaikki mun uudet ostokset, jotka oon tilannut kyseisen sivun kautta. Vaatteista toivottiin vielä kuvia päällä, joten tässä muutamat lempparit!

Pieni info niille, joilta on mennyt ohi: SPOT-A-SHOP on sivusto, josta löydät suosituimpien verkkokauppojen ja merkkien kaikki ALE vaatteet. Sivustolta löytyy valtava valikoima muotia ja kenkiä ja mikä parasta: kaikki on alessa!


Mun ehdoton suosikki kaikista viimeaikojen ostoksista on tää Asokselta tilattu Puman mekko, joka oli todellakin rakkautta ensisilmäyksellä. Tilasin tän vielä nopeimmalla toimituksella ja paketti tuotiin mun ovelle jo seuraavana iltana! Oon yhdistänyt mekkoon joko Puman kengät, tai sit perus Adidaksen superstarit kultaisilla raidoilla. Kuvauksissa mulla oli myös kultaiset isot korvarenkaat, jotka löytyi myös Asokselta.


Seuraava suosikki on tää iso t-paita/ mekko jonka tilasin Nellystä. Tää näytti tosi rennolta ja kivalta mallin päällä kuvissa ja yhdistin samaan tapaan mustat ylipolvensaappaat asuun. Asuun voisin yhdistää myös chokerin, lippiksen tai repun.


Seuraavana vuorossa olis nude mekko, joka on myös tilattu Nellystä. Tähän ihastuin sen värin ja hihojen yksityiskohtien kanssa. Mekon materiaalin vuoksi tää ei näytä ihan niin hyvältä päällä, kuin kuvissa mutta uskoisin kumminkin löytävän tälle jonkun tilaisuuden käyttöön! Yhdistin mekon samanvärisiin korkkareihin, jotka myös Nellystä.


Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä on sit taas ihan erityylinen asukokonaisuus. Tää pinkkivillitys mulla oli mun blogin alkuaikoina (jonnet ei muista) ja kyllä mä edelleen rakastan kaikkea pinkkiä ja tyttömäistä, vaikka en enää ehkä niin paljon tuo sitä esille.. Tän ihanan bandagemekon tilasin Hot Miami Stylesta ja kengät, sekä laukku löytyi Fashion Novasta. Näitä kauppoja ei valitettavasti löydy SPOT-A-SHOPin valikoimasta, mutta tästä pääset selailemaan muita ihania mekkoja heidän valikoimastaan.

PSST! Jos et oo vielä kerennyt tsekkaamaan mun uutta videota, pääset siihen tästä!

tiistai 11. lokakuuta 2016

Vinkkejä terveellisempään elämään

Ihan ekana haluan sanoa, että ei en aijo ruveta miksikään tervetsruoka/fitness- intoiliaksi ja annan neuvoja ihan vaan sen mukaan, mitä oon itse kokenut toimivaksi. 

Kerroinkin jo Snapchatin puolella, että oon aloittanut uudella salilla ja siellä on tullut käytyä nyt lähes joka päivä. Liikunnan lisäksi oon myös koittanut syödä terveellisemmin ja skippaa kaikki pizzat, einesruoat ja herkut. Tarkoituksena ei ole myöskään laihduttaa, vaan ihan yksinkertaisesti elää terveellisemmin.


Oon huomannut jo nyt syksyllä muutosta edellisiin vuosiin verrattuna siinä, että en oo ollut kertaakaan kipeenä tai edes vilustunut. Tuntuu että kaikilla on flunssaa ja kuumetta jatkuvasti, mutta mä oon ollut terve kuin pukki.. Tästä kuuluu kiitos myös vitamiineille, joita oon popsinut joka aamu, sekä rautatableteille, joita oon syönyt joka päivä. Mua on aina kehotettu lääkärissä syömään rautaa ja kerran jopa säikähdin itsekin, kun lääkäri sanoi että oon kalpea kuin kummitus, mutta nyt vasta oikeesti reagoin siihen ja muutos on todella merkittävä.


Myös ruoka vaikuttaa tosi paljon fiilikseen ja huomaan itse sen nyt, kun oon oikeesti alkanut tarkkailla syömistäni. Tottakai välillä tulee herkuteltua (ehkä välillä vähän enemmänkin) mutta oon ylpeä siitä, että tää on sujunut näinkin hyvin.


Yks hyvä vinkki muille laiskoille, jotka tykkää tilata kotiin ruokaa on Epic! Kyseessä on tosi samantyylinen juttu kuin esim kaikille tuttu Wolt, mutta ruoka on tosi terveellistä, laadukasta ja tuoretta. Vaihtoehtoja on monia ja tarjonta vaihtelee päivittäin. 


Oon myös lähiaikoina kokeillut monia reseptejä esimerkiksi Valion sivuilta ja yrittänyt keksiä mahdollisimman paljon uusia ruokia joita syödä. Oon aijemmin kokenut nää jotenkin tosi monimutkaiseksi, mutta juurikin Valion sivuilta löytyy tosi helppoja, nopeita ja hyviä ohjeita varmasti jokaiselle. Suosittelen!


Myös liikunta on nykyään isona osana mun arkea ja tuntuu, että tää on just oikee vaihtoehto mulle. Tosi monilla saleilla, kuten just esimerkiksi Foreverissä, jossa mä käyn voi tulla päiväksi tai pariksi kokeilemaan ja tutustumaan salille. Foreverissä on mahdollisuus myös uintiin, ryhmäliikuntaan, keilaukseen, sulkapalloon, sählyyn, tennikseen ja golffiin! Kannattaa siis tutustua moniin eri mahdollisuuksiin ja katsoa, mikä on just itselle se oma juttu :)

// Olis kiva kuulla teiltä lisää vinkkejä terveellisempään elämään ja reseptejä, joita kannattaa kokeilla! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ♥

lauantai 8. lokakuuta 2016

Uusia syysvaatteita videolla

Pitkästä aikaa sain kuvailtua teille uutta videota, jossa tällä kertaa esittelen mun uusia syysvaatteita. Kaikki tuotteet on tilattu SPOT-A-SHOPin kautta ja nettikaupat ovat varmasti kaikille tuttuja! Niistä lisää videolla :)


// Muista myös käydä tilaamassa mun Youtube- kanava tästä jos et oo vielä kerennyt, uusia videoita ilmestyy joka viikko 

torstai 6. lokakuuta 2016

Glitter VIP ystäväilta

Oltiin eilen illalla viettämässä mun ystävien kanssa aivan huippua iltaa Jumbon Glitterissä ja sain samalla napsittua vähän kuvia teillekkin. Mulle tuli ihan uutena juttuna nää ystäväillat, eli kuka tahansa voi järjestää oman illan ystävilleen haluamassaan Glitterissä täysin ilmaiseksi. Tapahtumassa tarjotaan alkumaljat, pientä naposteltavaa, ja tehdään pikakampauksia!

Kaiken tän lisäksi tapahtuman ajan kaikki tuotteet ovat -30% joten voitte vain kuvitella kuinka me kaikki shoppailtiin ihan urakalla :D Mulle tarttui mukaan ihan valtava pussi kaikkea ihanaa, jotka esittelen täällä vielä erikseen. Erityisesti löysin uusia kiinnostavia juttuja hiustenlaittoon ja kampauksiin liittyen, joten ehkä mustakin tulee vielä oikea hiustaitelija ;)


Saatiin kaikki myös lahjakassit illan päätteeksi ja tää kyllä kruunasi kaiken! Suosittelen ehdottomasti nyt juuri joulun alla näitä iltoja, esimerkiksi pikkujouluteemalla. Oma tyttöporukka vaan kasaan ja Glitteriin höpöttelemään :)


Näitä tapahtumia voi siis järjestää kuka tahansa täysin ilmaiseksi, mutta minimiosallistujamäärä on 5 henkilöä ja alaikäraja 15v. Ajankohta päätetään yhdessä sopimuksesta myymälähenkilökunnan kanssa. Tilaisuuden kesto on max. 1h. Ajan voit varata ottamalla yhteyttä haluamaasi myymälään ja tapahtuman virallinen nimi taitaa olla VIP shopping ilta :)


Sain myös ihan mahtavan mahdollisuuden arpoa teille yhden yllätyskassin, joka sisältää syksyn uutuus asusteita ja koruja! Kassin arvo on noin 60€ ja mä kerkesin jo vähän kurkata sisälle, eli voin kertoa että ihan huippu kassi kyseessä :)

Kilpailu on käynnissä tällä kertaa mun blogin Facebook - sivuilla ja osallistumaan pääset tästä!

// Löytyykö täältä muita, jotka ovat järkänneet Glitterin ystäväiltoja? Ihanaa pian alkavaa viikonloppua kaikille ♥