sunnuntai 31. elokuuta 2014

Best summer memories

Moikka murut ♥ Palataan vähän ajassa taaksepäin, sillä aattelin päivitellä tänne myös teidän toivomia kesän kuulumisia ja juttuja, koska en oo ainuttakaan postausta kesän aikana tänne tehnyt.. Syynä siihen oli pitkä blogitauko, jonka kävinkin jo läpi pari postausta takaperin, eli ei siitä siis sen enempää nyt. Kyllä ottaa päähän näitä kuvia katsella tällaisella masentavalla syys- ilmalla, mutta ennen kuin siirrytään täälläkin eteenpäin syksyn asuihin ja kuviin, käydään vielä nää läpi :)


Mun koko kesä starttasi tosi masentavasti, kun vaikean nielurisaleikkauksen ja reilun kahden viikon sairasloman takia lähes koko kesäkuu meni täysin kotona makaamiseen. En itse pitänyt leikkausta mitenkään isona asiana ja vielä ennen sitä kuvittelin, että kyllähän mä ihan hyvin voin sitten heti seuraavana keskiviikkona mennä takaisin töihin ja juhlimaan, mutta niin ei kyllä tosiaan ollut.

 Ne jotka samassa veneessä ovat olleet, tietävät ihan varmasti mitä helvettiä ne seuraavat kaks viikkoa - kuukausi on. Mä en pystynyt syödä, enkä juoda mitään. Pelkkä nielaisu sai kyyneleet silmiin, ääntä ei juurikaan lähtenyt ja ne todella vahvat särkylääkkeet sekoitti tyhjän mahan kokonaan. Oksensin monta kertaa, vaikka ei ollut mitään oksennettavaa ja se se vasta sattuikin. Onneks mulla oli pakastin täynnä mehujäätä ja jäätelöä! Se olikin oikeesti ainoa juttu, mikä tohon jälkeiseen oloon auttaa.. :) Nyt se on onneksi takana ja elossa ollaan, onko muita joilla samoja kokemuksia?



Sitten vähän iloisimpiin asioihin ;) Käytiin "blondien minilomalla" Virossa ihanassa kylpylähotellissa rentoutumassa ja shoppailemassa! Tuli siinä nautittua muutamat drinksutkin allasbaarista ja noista meidän ihanista palmu juomista. Illalla oli vielä tarkoitus lähteä katsastamaan Tallinnan yö-elämää, mut oltiin kaikki niin väsyneitä, et jäätiin vain hotellille nukkumaan :)

Käytiin murun kanssa Oulussa moikkaamassa mun sukulaisia ja nauttimassa kesän lämpimistä päivistä! Matka sujui mukavasti yöjunalla ja vaikka varattiin meille koko hytti, pitihän se kumminkin änkeytyä samaan pieneen " sänkyyn" rakkaan viereen nukkumaan, haha :D 

Oulussa oli kyllä super kivaa niinkuin aina ja saatiin nauttia kesän kuumimmat päivät Nallikarissa, Tuiran rannalla ja kylpylä Edenin ulkoaltaalla ja kylpylässä. Käytiin myös mummin ja papan kanssa Haaparannassa kivalla päivä reissulla♥


Meidän Turkin matkasta onkin jo postaus täällä, mutta tässä vielä nää pari, koska tää oli ehdottomasti mun lemppari viikko koko kesällä! Turkissa tosiaan kävin moikkaamassa isän puolen sukulaisia, mutta samalla myös löhöömässä ja juhlimassa ystäväni kanssa.


Suurin osa mun ajasta meni työjuttuihin, sillä kesällä järkkäsin Skyline- bileet joka keskiviikko. Voitte vain kuvitella kuinka paljon hommaa pelkästään yhden tapahtuman kanssa on, mulla oli niitä reilu kymmenen. Tässä hommassa kumminkin parasta on ihmiset ja uusien ihanien tyyppien tapaaminen! Mulla oli ihan mahtava tiimi auttamassa ja promoomassa apuna, kiitos vielä kaikille teille, kun luette tätä♥

Loppuun vielä sekalaisia kuvia kesän asuista ja nami ruuista mun puhelimen kätköistä..






Mulla jäi kesä aika lyhyeksi, niinkuin kuvien vähyydestäkin huomaa. Onneksi niitä tulee paljon lisää ja terveys on mulle tietenkin kaikista tärkein asia, joten siksi en harmittele tuota leikkaustakaan yhtään. Mitkä oli teidän "kohokohdat" kesällä? Oliko samoja juttuja kuin mulla :)? Ois kiva kuulla myös teidän kuulumisia kesältä :)

Nyt kumminkin moikat ja huomiseen♥

23 kommenttia:

  1. Ihanaa ku oot taas palannu blogin puolelle! Nää sun postaukset on aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa et jaksoitte oottaa ja kiitos paljon <3 :)

      Poista
  2. eiiiiiiiiiikä miten tolla sun punapäisellä ystävällä näkyy nolosti pidennysten raja hiuksissa tossa vikassa kuvassa :DDDDD

    VastaaPoista
  3. jos et ton tärkeempää asiaa tästä postauksesta keksi, niin kannattaa jättää sanomatta :D tosi lapsellista oikee vääntämällä vääntää jotain negatiivista ja viel mun frendistä, huh huh..

    VastaaPoista
  4. Kiva ku oot takas! Postaa enemmän kynsijuttuja ja -kuvia, sun takii hurahdin geelikynsien tekoon pari kolme vuotta sit! :D Kaikista kynsistä kuvii mitä teet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä oikeesti :D? ihana <3 mä en oo tehny aikoihin itte kynsiä, kun mun ihan suoraa alakerras on tollanen ihan paras kynsimesta mis tehää kolmel kybäl geeli & akryylikynsii ihan millasii vaan itte haluu, jotenki helpompi käydä siinä vaa ottaa ku ite alkaa väsää :) mut otan varmasti täs kun sit taas teen :)

      Poista
  5. Yh munki nielurisaleikkauksesta toipuminen oli aivan samanlainen... Olin 3 viikkoa sängyn pohjalla ja vedin kolmiolääkkeitä jotka sai mut oksentamaan. Koska en ollu syöny enkä juonu mitään, oksensin vaan limaa ja mahanesteitä jotka poltti ihan pirusti sitä leikkaushaavaa. Laihduin 8 kiloa sen 3 viikon aikana. Se laihtuminen ei haitannu mutta oli kyllä tosi heikko olo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo sama täällä, mulla lähti kans sellanen 5 kiloo pois paris viikossa.. ja ne kolmiolääkkeet oli kyl yks pahin, toisaalta ne helpotti siihen kipuun mut mul meni pää ja maha ihan sekasi ja olin sen 2 viikkoo lääkepöhnäs ja oksensin kans limaa ja mahanesteitä :/ mut onneks kaikki on nyt hyvin! <3

      Poista
  6. Värjäisit jo hiukset tummemmiks. Ei sulle sovi noi yhtään, oot turkkilainen ja sen näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oliks toi olevinaan dissaus XD oon helvetin ylpee siitä et oon turkkilainen ja persoonallisen näköinen ja et en näytä samalta ku jokatoinen kylmä ja valkoinen, maantienvärinen suomalainen. Ja nää blondit sopii mulle tosi hyvin, pitää olla siitä onnellinen, koska tosi harvalle "tummapiirteiselle" sopii ;)

      Poista
    2. Aika noloa alkaa haukkumaan suomalaisia jos sua haukutaan. :) Olisit voinut esittää sun mielipiteen eri tavallla.

      Poista
    3. mua ei haukuttu tossa millään tavalla :D? mut mä varmaan saan ilmaista mielipiteeni :)

      Poista
    4. mun mielestä tummat silmät ja kulmakarvat ja blondi tukka on just bueno kombo! :) itelläkin on tumman ruskeet silmät ja luonnostaa tumma vaikka oon ihan täysin suomalainen, ja kaikki sanonu tähän mennessä että blondit sopii mulle paremmin kun tummat :) mut siis itelläni on hyvin vaalea iho kyl mut en koe olevani kylmä tai valkoinen silti :D ite tykkään vaaleasta ihosta varsinkin miehillä :) jos vielä pisamia ja tosi vaalee iho ni ah <3 et kyllä jotkut tykkää kalpeudestakin ;)

      Poista
  7. Sullapa on ollu kiva kesä :) ja oot niin kaunis :3 millasta blogii aattelit tehä seuraavaks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia paljon <3 ai postausta :)? sittenpä näet ;)

      Poista
  8. No kuvia niistä kynsistä kans :) oon niin hurahtanu että mukava katella kuvia kynsistä hahah :D alotin halpis geeleillä ja nyt ihan ammattitasonen sarja käytössä, parasta puuhaa ikinä ja kauhee hinku oppia lisää uutta :D kiitos tästä hurahduttamisesta :D
    ompa edullinen paikka!!

    VastaaPoista
  9. Voisitko kertoa, miten päädyit järjestämän Skyline-bileitä, mille yritykselle työskentelet, missä asemassa ja muutenkin töistäsi enemmän? Se todella kiinnostaisi! Tähän jotain ensiavuksi, mutta miksei vaikka ihan postaustakin siitä myöhemmin, uskon, että monia muitakin kiinnostaisi. :)

    VastaaPoista
  10. Tosi hienoja kuvia! :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. WAU! Oot mielettömän kaunis! Ja blogiski on tosi kiva, täynnä ihania kuvia. Jään lukemaan :)

    http://korpikovikset.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Missä hotellissa olitte virossa? :)

    VastaaPoista