sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Pelastetaan koirat RY


Tälläkertaa mulla ja Jennillä on ihan oikeaa asiaakin ja haluttiin kirjottaa yhdessä postaus joka voisi vaikuttaa teidänkin sydämiin jollain tapaa :)

Eli me haluttais kertoa teille vähän yhdistyksestä nimeltä Pelastetaan koirat RY, eli Jennin Tico-koira (Josta on aikaisemminkin on aikaisemmin ollut kuvia ja pientä tekstiä) on adoptoitu tuolta kyseisestä paikasta, eli Romaniasta.
Tico on tosiaan ollut nyt meillä reilu 2 viikkoa, ja on ihan maailman ihanin sydänten murskaaja. Tico on siis reilun 3kg painoinen pieni sekarotuinen poika. Meillä on mennyt yllättävän helposti Ticon kaa, näinhän ei kuitenkaan aina ole jos ottaa esim. jostain adoptiopaikasta koiran tai kissan.
Haluaisimme vähän saada lisää tunnettavuutta kyseiin toimintoihin, sillä se koskettaa ainakin meitä erittäin paljon koska olemme todella eläinrakkaita ♥




Jokaisellahan ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai edes kiinnostusta ottaa omaa lemmikkiä, mutta jos haluaa kuitenkin avustaa tai tukea kyseistä toimintaa niin jokainen voi laittaa oman panoksensa. Pienikin apu on todella tärkeää ja voi antaa yhdelle eläimelle mahdollisuuden elää.
Facebookista löytyy oma sivu josta löytää varmasti paljon tietoa ! Jos haluaa esim. auttaa vapaaehtoistyöntekijänä niin Jenni ja Ticokin ovat menossa esiintymään 12-13.11 lemmikkimessuille ! Tämmöisissä tilaisuuksissa mm. kaivataan aina lisätukea.


Pelastetaan koirat ry:lle on myönnetty keräyslupa 2020/2010/3364 ajalle 23.12.2010-23.12.2012 Ahvenanmaata lukuunottamatta koko maahan.
Rahalahjoituksen voit tehdä Nordean tilillemme  FI72 1146 3500 3344 19.Yhdistyksen kannatusjäseneksi voit liittyä tallettamalla 20 euroa Nordean tilillemme FI58 1159 3000 1110 48. Kirjoita maksaessasi viestikenttään KANNATUSJÄSENYYS, NIMI JA OSOITE.


Huomasimme myös, että Facebookkiin oli ilmestynyt tämmöinen teksti muutama päivä sitten. Tossa tekstin ohessa oli myös kamala kuva todella laihasta koirasta, jota emme kuitenkaan viitsineet tänne blogiin laittaa, sillä se olisi voinut vähän herkempiä järkyttää. Tässä kuitenkin teksti:
Pelastetaan Koirat ry
Romanialaisen eläinsuojelijan ja yhteistyötahomme Anda Murgun luona elävillä noin sadalla koiralla on ruoka loppu, jonkin verran leipää on jäljellä... Jokainen pienikin lahjoitus otetaan ilolla vastaan. Rahalahjoituksen voit tehdä Nordean tilillemme FI72 1146 3500 3344 19. Mikäli haluat lahjoittaa nimenomaan tähän kohteeseen, laitathan maksun viestiksi "Anda". Kiitos!




Me toivotaan, että jos ketään kiinnostaa kyseinen toiminta, niin voisi vaikka laittaa sanaa kiertämään ihan vaikka omassa blogissa tai facebook seinällään. Kuten aikaisemmin sanottiinkin, niin kaikki apu on tärkeätä ja apuamme arvostetaan suuresti :) !


♥:llä Derya ja Jeniini

19 kommenttia:

  1. oi kui sulosii hauveleit!

    VastaaPoista
  2. voi apua CHOW CHOW!!!! taidan pelastaa sellaisen tuolta ♥

    ihana idea : ) tosi kiva että kirjotatte asiasta joka on tärkeää.

    VastaaPoista
  3. Oot todella hyvällä asialla! Itse rakastan eläimiä aivan kauhean paljon ja toivon kaikkea hyvää noille pikkusille<3 Yritän itse myös lahjoittaa jotain heille =)

    VastaaPoista
  4. Hyvällä asialla olet! Itse haluaisin koiran, mutta vasta sitten aikuisena ja ihan kiinnostusta olisi tuolta ottaa koira sitten joskus (:

    VastaaPoista
  5. Voi miten hyvällä asialla ootte! Oikeesti lämmittää sydäntä tosi paljon, että ihmiset kuten te ootte kiinnostuneita noiden eläinrukkien kohtalosta. <3

    VastaaPoista
  6. Ihana ku teitte tästä postauksen, et ehkä nyt noi kaikki ihanuudet sais tuolla apua!<3

    VastaaPoista
  7. Olet tosi hyvällä asialla, mutta pahoittelut ettei mun asia liity tähän aiheeseen. Mutta mulla on ollu 1,5h ajan sinettipidennyksiä päässä ja nyt oon alkanu vähän miettimään teippipidennysten ottoa. Ajattelin kysyä että mistä saisin tavallisena tallaajana ostettua hyvää teippiä, jonka seurauksena ei omat hiukset mene pilalle? Ja kun mulla on itellä tosi ohkaset hiukset ja vaan olkapään mittaset, joten riittäisikö mulle yks nauha joka tilattuna vaikka rapunzelista? :)

    VastaaPoista
  8. toi jenni on niiin kaunis! :)

    VastaaPoista
  9. Anonyymi - :)))

    Nukke - tekis mieli pelastaa kyllä kaikki ♥ alkaa ihan itkettää ku kattelee noit sivuja ja miettii et vaikka omalla kissalla on hyvä ja turvallinen koti, toiset kissat tuolla jossain taistelee hengestään ilman ruokaa ja suojaa.. tottakai :)

    Bimbobarbie - hei mahtava kuulla, ihana että maailmasta löytyy eläinrakkaita ihmisiä, ja tosiaan yksittäinenkin ihminen voi jo vaikuttaa monenkin eläimen kohtaloon! (=

    sulka - jep :) ja hei hyvä että jo nyt kuulet tällasesta, sitkun oot tekemässä niitä päätöksiä niin tiedät tällasestakin vaihtoehdosta! <:

    Ina - tottakai, toivottavasti mun lukijatkin alkaa aattelee tällasia asioita :) ♥

    K L I P S I - niimpä, täytyy toivoa parasta ja koittaa auttaa niin paljon kuin vaan voi (=

    Anonyymi - haha ei se mitään ;D mä suosittelen rapunzelin teippiä, se tulee ihan ilmaiseksi pidennyset munaka jos tilaat sieltä ja varmaan sieltä löytyy ihan pelkkää teippiäkin! yks teippi riittää koko hiuksiin, siis yhteen hiuspakettiin ja mulla on juuri samanlaiset hiukset ja hyvin riittää :) kysy ihmeessä vaikka lisää jos innostut tilaamaan jotkut, pystyn sitten varmaan vielä paremmin auttamaan kun nyt vaan nopsasti kävin vastaamassa näihin ! (=

    Anonyymi - jep jenni on maailman kaunein♥

    VastaaPoista
  10. vooi ku käy sääliks noita kaikkii ihanuuksia tuolla :( toivottavasti kaikki sais hyvän kodin ja hienoo et teit tälläsen postauksen tästä:)

    VastaaPoista
  11. Voi mua säälittää niin paljon kaikki eläinraukat:(<3 ! Toivottavasti monia kolauttais tää ja kaikki hauvelit+muut pääsis turvaan:)

    VastaaPoista
  12. millon teet sen linkitä blogisi jutun?==) Haluun jo nähdä!

    VastaaPoista
  13. Voi ei. Mä rupesin selailemaan noita sivuja ja pillitänkin täällä ihan armottomasti, kun luen noita juttuja. Haluaisin pelastaa vaan kaikki!

    Ehkäpä nyt alkaisi olla oikea aika harkitakin toista kisua, jos sellaisen meinaisi hankkia vielä, kun ei ole liian vanhakaan tuo meiän vaavi (:

    VastaaPoista
  14. Ihanaa kun sä otit tälläsen asian esille, mukavaa kun sulla on tällästä "vakavampaakin" asiaa täällää sun blogissa <3

    VastaaPoista
  15. Ihanaa että joku kirjottaa myös tällasesta aiheesta!! Mä oon kanssa katellu näitä koiria täältä aika paljon, mut valitettavasti en pysty ottamaan tuolta hauvaa kun meillä on jo kaks koiraa ja yks kissa niin tulee kohta ahdasta :( Mutta ihana postaus ja toivottavasti haukut saa hyvän kodin eikä joudu piikille ;(

    VastaaPoista
  16. Anonyymi - niimpä >: toivotaan pikkusille raukoille parasta, että tää postaus herättäis ees joissakin auttamisen tunteen :)

    Meri - niimpä :)♥

    Anonyymi - teen sen vaikkapa tänään ;)

    Khaija - voiiii sua eikä :(♥ mä oon miettiny just samaa, kissaihmisiä kun ollaan kumminkin ;D ois ihana meidänkin pikkuselle oma kaveri, vaikkapa ihan tuolta romaniasta :)

    Santeri - hihi niin =) kirjotan aina mulle tärkeistä jutuista ja eläimet on mulle yks tärkeimmistä asioista :)

    VastaaPoista
  17. Todella hyvästä asiasta teitte postauksen :) <3

    VastaaPoista
  18. mä oon samaa mieltä että hyvästä aiheesta teitte postauksen. Itsekkin kattellut viipurin ja näitä viron,romanian ja espanjan koiria. :)

    VastaaPoista
  19. Voisin adoptoida noi kaikki pikkuraukat :(

    VastaaPoista